mateon maailmanympärysmatka

“Maybe it was time to let go, anyway. Why would I even want to stick with him, if it was gonna be like that?” Mateo ottaa huikan juomastaan, asettuu paremmin aurinkopedilleen ja silmäilee edessään olevaa uima-allasta. Argentiina tekee hyvää, aina, vaikkeivat sisarukset tällä kertaa olekaan vierailemassa sukulaistensa luona.

“You sure it was-” Mateo ei anna siskolleen suunvuoroa, vaan puhuu päälle, “Yes. It just wasn’t it, the domestic life probably just didn’t fit us. Now, can we please talk about something else? He left like five months ago.” Näin Mateo tahtoo itselleen ja kaikille muille uskotella.

Se tuli täysin puskista, ja Mateo voi myöntää reagoineensa sen mukaisesti. Jälkikäteen mietittynä kaiken olisi voinut hoitaa nätimmin, ehkä hän olisi voinut anella. Ehkä hän olisi voinut sanoa asioita, koittanut muuttaa Leon suunnan, koittaa sopia jotakin. Mutta se kaikki katosi kuin valuva hiekka sormien välistä. Sitten oli vain se yksi yö jonka pari vietti yhdessä, kuiskaili salaisuuksia toistensa korviin ja vasten ihoa. Vannoi rakastavansa ensimmäistä kertaa suhteen aikana, vannoi muistavansa. Jokainen sana sattui, jokainen sana oli totta.

Mutta siitä on aikaa. Viisi pitkää kuukautta, kolme joiden aikana Mateo ei ole edes soittanut Leolle. Elämä alkaa hymyillä, ja kun viereiselle aurinkopedille istahtaa nuori, pitkä mies kahden drinkin kanssa, Mateo virnistää. Pinkin drinkin sisältävä lasi on kylmä Mateon sormien alla, kun tämä ottaa sen Sergiolta - lomaromanssi, joltakin viime viikonlopun klubilta kotiin raahattu -, ja maistelee. Kirpeä, pirteä. Juuri niinkuin Mateo sen tahtoikin.

“See? Let’s move on, we have drinks and boys and Justus. Life is not over”, argentiinalainen kohotti lasinsa ilmaan ja kohti vieressä istuvia siskojaan. Elämä ei olisi ohi. Kyllä tämä tästä. Pikkuhiljaa Mateo voisi taas voida hyvin, nähdä itsensä ylpeänä ja kokonaisena. Ihailla kuinka vahvaksi hän oli itsensä taas saanut. Alkuun saattaa loma ja Sergio.