Post by sierra on Apr 5, 2023 9:32:01 GMT
Sierra Alejandra Monterrosa
Argentiinan Mar del Platassa marraskuun 11. päivä vuonna 1998 syntynyt, muuttanut Suomeen perheen kanssa kouluikäisenä. Äidin, Luisan, vanhemmat asuvat myös Suomessa. Viisilapsisen perheen keskimmäisiä (isoveli Jeromino, s. 1996, sekä pikkusisarukset Mateo s. 2000, Amila s. 2005 Jade s. 2006 sekä Alejandra s. 2012), muuttanut takaisin kotiin joulukuussa 2022 ja on nyt Alejandran kanssa ainoita lapsia jotka vanhempien tilalla asuvat.
On ylioppilas, opiskelee ensimmäistä vuotta maisterintutkintoa espanjan kielestä. Käynyt kummassakin maassa kaksikielistä koulua, jonka vuoksi myös englanti on hallussa. Ei käytä nykyään kuitenkaan juurikaan äidinkieltään espanjaa muuten kuin perheensä kanssa suomea mukaan sekoittaen.
Perheen kotitila sijaitsee Nevannossa Suonmuurarinpolulla Adelsköldin alueella, tiluksilla valkea kaksikerroksinen perheen tarpeisiin rakennettu puutalo ja kivitalli jossa viisi karsinaa + muutama tarha ja kenttä. Pihassa on tällä hetkelläneljä omaa hevosta.
Luonnostaan tummanruskeat, luonnonkiharat hiukset, joita on vuosien varrella niin värjännyt kuin suoristellutkin; nykyään antaa kuitenkin niiden olla, heittää nopealle nutturalle tai puoliksi kiinni. Vartaloltaan hieman kurvikas, on 163 senttimetriä pitkä. Teini-ikäisenä kropasta huomasi että treenasi useina päivinä viikoissa (niinä arkipäivinä kun ei lähdetty juhlimaan perjantaita kavereiden kanssa), nykyään käy juoksemassa ja joogaa ratsastuksen ohella. Tummanruskeat silmät, käyttää lukiessa ja tietokoneella ollessa laseja.
Nykyään on rauhoittunut huimasti siitä, mitä oli teini-ikäisenä. Se niin sanottu 'tulinen latinoenergia' on hiljalleen lipunut pois ja vaikka osaakin olla tempperamenttinen, ei turhia räksytä enää - melkein voisi sanoa että tästä on kuoriutunut lempeä? Kokee olevansa hauska mutta siitä ei ole takeita. Heittäytyy mukaan juttuihin varsinkin nuoruudenystäviensä kanssa, on yhä helposti houkuteltavissa mukaan mutta saattaa jopa käyttää päätään ja järkeillä.
On ylioppilas, opiskelee ensimmäistä vuotta maisterintutkintoa espanjan kielestä. Käynyt kummassakin maassa kaksikielistä koulua, jonka vuoksi myös englanti on hallussa. Ei käytä nykyään kuitenkaan juurikaan äidinkieltään espanjaa muuten kuin perheensä kanssa suomea mukaan sekoittaen.
Perheen kotitila sijaitsee Nevannossa Suonmuurarinpolulla Adelsköldin alueella, tiluksilla valkea kaksikerroksinen perheen tarpeisiin rakennettu puutalo ja kivitalli jossa viisi karsinaa + muutama tarha ja kenttä. Pihassa on tällä hetkellä
💜 freedom felt like summer and then on the coast,
now the sun burns my heart and sand hurts my feelings 💜