Birmingham, Iso-Britannia

Birminghamin ilmassa alkoi tuoksumaan kesän loppu. Aamun aurinko ei lämmittänyt niin paljon, ilma sai värähtelemään kun ovesta astui ulos. Mutta vielä pärjäsi shortseilla. Niin Leo oli päättänyt. Reippaat juoksuaskeleet lämmittäisivät kuitenkin, mies totesi siirtyessään kevyeen hölkkään, antaen raikkaan ilman tunkeutua vapaasti keuhkoihinsa.

Yleensä lenkit merkitsivät pään nollaamista, rauhoittumista ennen hektistä päivää. Tänään se ei kuitenkaan ollut tapaus, sillä pikkulinnut olivat visertäneet Monterrosan rantautuneen Oikkuun. Ei sillä että Leo välittäisi: hän olisi Englannissa koko pitkän talven, miettisi elämänsä enemmän kuntoon kuin Mateolla oli koskaan ollut, ei tunnistaisi lauseissa käytettäessä sanaa Suomi. Tai rakkaus. Tai ikävä.

Miksi silti sattui ajatella, että Mateo olisi taas Oikussa? Eihän Bailey ollut suunnitellut matkaa Suomeen vaikka serkkuaan ikävöikin, hän ei menettäisi tai saisi elämäänsä yhtään sen enempää vaikka toinen olisi palannut.

Ehkä se oli se ajatus Mateosta. Ehkä jokin hänessä vielä oli kiinni siinä mitä hän jätti taakseen paetessaan taas kotimaahansa. Se mitä heillä oli ollut, oli ollut kaikki. Sellaisen taakse jättäessään kuuluikin sattua. Ja kun Mateo oli lopulta lakannut soittelemasta, poistanut kuulema numeronkin, Leo kävi sen kaiken läpi uudestaan.

Mutta nyt hän voisi sanoa seisovansa taas. Hän deittaili, piti kiinni rytmeistä, hymyili aidosti.

Mateon saapumisen jonnekin missä hän ei edes ollut, ei kuulunut tuntua tältä. Ajatuksen siitä, että hän tiesi tarkalleen missä Mateo oli, ei kuulunut koskea näin.

Anthony katsoi taakseen, pysähtyi tien viereen kostealle nurmelle ja kaivoi puhelimensa juoksushortsien taskusta.

“Hi babe, just wondered about Mateo. You sure it was him they were talking about?” ääniviesti kilahti lähteneeksi serkulle ja hikeä otsaltaan pyyhkäisten mies huokaisi, työnsi puhelimen takaisin taskuun ja värähti vilusta. Taivas oli mennyt pilveen, aivan kuten Leon mielikin. Tästä tulisi pitkä päivä.

Leo oli täällä. Leolla oli yllään puku. Leo suuteli Anthonyä tämän huoneen parvekkeella.

Sen piti myös olla yksi suudelma.

Leo Bailey oli astellut Anthonyn kotiin pukeutuneena pukuun, käsipuolessaan vaaleahiuksinen hoikka nainen, melkein riutuneen oloinen, jonka Anthony nopeasti oli tunnistanut tunnetuksi kirjailijaksi. Leo näytti hyvältä, melkein yhtä hyvältä kuin Anthonyn vieressä hihittelevä nuori nainen tiukassa iltapuvussa ja kiharassa hiuspehkossa.

“Didn’t know you are like this, too”, Leo oli virnistänyt parille heidät bongattuaan. Shampanjalasi oli uhkaavan vajaa vaikka tämä oli sen napannut äskettäin tarjottimelta - ei sillä että Anthony olisi seurannut, ainakaan kovin tarkasti.

“Well, could say same to you. You’re at my house, after all”, Anthony vastasi koittaen viittoa ympäri suurta salia. Kaikki oli niin mahtipontista, kiiltävää, hyvänä pidettyä vanhaa.

“My mum gets invites all the time but only some of them are the must ones - for me, I mean. This year it was this”, Leo nyökkäsi kohti tummapukuisen naisen kanssa keskustelevaa naista, joka vasta hetki sitten oli kulkenut Leon kanssa.

“Oh that was you mother? She’s a lovely lady, always interested in my studies”, nainen Anthonyn käsipuolessa liittyi keskusteluun hymyillen. Emmy, isän ystävän tytär joka opiskeli Birminghamissa ja oli aina käynyt samoja kouluja Harrisin kanssa, oli aina optimaalinen valinta seuralaiseksi seurapiiritapahtumiin; tuolla oli käytöstapoja, ulkonäköä ja tyylitajua. Suurimmaksi osaksi ajasta tuo ei myöskään pahastunut siitä että Anthony ei loppuiltaa kohden jaksanut aina käyttäytyä siveellisesti.

“She, she sure is. Haven’t seen her since my dad died so I can’t tell”, Leo irvisti Emmylle ja tyhjensi lasinsa, “well, I hope I see you around, I’m clearly waited so.”

Leo poistui sulavasti paikalta ennenkuin Anthony ehti sanoa sanaakaan, ja tummat silmät saattoivat vain seurata kun tuo päätyi tummahiuksisen miehen seuraan.

Ilta kului kuten yleensä: oli puheita, oli musiikkia, oli pyyntöjä tanssimaan jokaiselta rouvashenkilöltä ja luokse usutetulta nuorelta neidolta. Anthony tanssitti niin usean heistä kuin vain pystyi, nappasi lopulta pullon kuohuvaa mukaansa ja livahti ensin olohuoneeseen ja sitä kautta takapihalle. Uima-altaan valot saivat veden pinnan kiiltelemään ja hetken Anthony harkitsi altaaseen hyppäämistä. Se kuitenkin osoittautuisi tempuksi, josta hän jäisi nopeasti kiinni, joten hän jatkoi matkaansa, kiersi suurikokoisen talon ja kiipesi sitten tämän huoneeseen vieviä portaita pitkin parvekkeelleen. Istui alas pehmeälle istuimelle, kaivoi savukerasian taskustaan ja oli juuri sytyttämässä tupakkaa kun portaiden yläpäässä seisoi hahmo. Anthony oli jo lähellä heittää savukkeen ja rasian lattialle, nolona 26-vuotiaana kun tuo ei polttanut isänsä edessä, mutta tajusi hahmon avattua suunsa ettei tuon tarvinnut pelätä.

“So, this is where you sneak all the girls? Show them stars and woo them with your space facts”, Leo virnisti miehelle, nyökkäsi parveketta ja istuutui lupia kysymättä Anthonyn viereen.

“It hurts that you think I still live here, I’m 26 after all. I like to sneak them into my apartment, no need to drive all the way here for it”, Anthony sytytti savukkeen vastattuaan Leolle ja tarjosi sitä toiselle. Tuo puisteli päätään, katsoi ympärilleen ja hymähti, enemmänkin itsekseen.

“But when you were young? You must’ve been a ladies’ man, would fit with all that smooth sweet talker look”, Leo otti kuohuviinipullon pöydältä ja lupaa kysymättä korkkasi sen, kaatoi juomaa kurkkuunsa.

“Will you ever drop the smooth talk? And give that to me, I need it more than you I swear. These things always drain a man like no other!” Anthony nauroi ja kurkotti pullon itselleen nauravalta Baileyltä.

“Oh like I don’t know that, I’ve gone this trough just as long as you! And nah, not until I’ve seen it myself.”

“Well then I have to just get used to that.”

“So no boys?”

“What?”

“No boys sneaked up here back then?”

“Oh, no”, Anthony otti kulauksen pullosta ja huomasi hämmennyksen Leon kasvoilla, “Oh sorry then, I thin-”

“We did it at parties. So not here, sadly.”

Leo virnisti ja rentoutui huomattavasti, ja Anthony puisteli päätä itsekseen. Tuo oli kaunis omalla tavallaan, miehen täytyi myöntää se. Ja hauska.

Leo oli hauska myös parin tunnin, parin tyhjennetyn pullon ja tyhjän savukeaskin jälkeen. Ilta oli laskeutunut Shropshiren ylle, tumma taivas toimi pohjana tähdille jotka näkyivät hyvin maaseudun rauhassa. Parivaljakko oli siirtynyt istumaan parvekkeen lattialle, kaide selkänojanaan ja puvun takit alusinaan niin että kauluspaitojen peittämät käsivarret painautuivat yhteen.

“Is this party enough?” Leo kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

“Party enough for what?” Anthony kääntyi katsomaan toista hämillään.

“For your smooth sweet talk? Cause bro, I’ve got the idea of you kinda fancying me, so.”

“I have to admit that, yes, you have the right idea, but I didn’t smooth sweet talked those boys at parties. Never did with dudes, to be honest. I was there to be lead into stuff.”

“I’m not good at smooth sweet talking. Not as good as you must be, anyways.”

“That sucks. Must be the only thing doing that tonight then”, Anthony virnisti Leolle, joka oli kääntynyt katsomaan Harrisia pieni virne huulillaan.

“I’m a pretty good at lets just kiss and hope for the best though, if that suits you”, miehen silmät kävivät Anthonyn huulissa ja pienen nielaisun jälkeen Anthony nyökkäsi. Leo ei kuitenkaan ehtinyt tekemään mitään ennenkuin Anthony, ensimmäistä kertaa elämässään, suuteli miestä ensin. Siinä missä tuo odotti aina toisen tekevän aloitteen, hän syöksyi nyt yltä päältä syvään päähän. Eikä se tuntunut Leoa haittaavan: mies oli hämmentyneen oloinen ehkä sekunnin, mutta sen jälkeen tuo vastasi suudelmaan nälkäisesti. Toisen käsi eksyi kaulalle, toisen hieman löysätylle kravaatille.

Leo maistui vuosia vanhalle viinille jota Anthonyn huoneen kaapista oli löytynyt, tunne jonka Leo nosti pintaan juovutti jo ennestään juopunutta. Anthony oli läsnä, imi kaiken hetkestä ja Baileystä illan muuttuessa yöksi, juhlien äänten lopulta hiljentyessä. Aamuauringon leikitellessä ensimmäisillä säteillä kirkkaalla taivaalla.

Kaiken tästä yöstä, koska sattuiko samoja sattumia useamman kerran?

Heather katsoi ympärilleen, pieni hymy nousi nuoren naisen huulille kun tämä imi sisäänsä uutta kotiaan. Kampuksen asuntolarakennuksen piha oli vielä tyhjä, muuttopäivä olisi vasta ensi viikonloppuna. Silti Harrisin oli ollut pakko saapua käymään - hän oli nähnyt kampuksen ja asuntolat jo aiemmin tutustumiskierroksella, mutta ei hän vain malttanut pysyä poissa. Hän oli jo reppu valmiina kohtaamaan tulevaisuutensa; uudet ystävät, uuden kodin, opinnot. Hän oli reppu valmiina kohtaamaan tulevaisuutensa ammattilaisena (ja rakastuneena, paikkansa löytäneenä, mutta sitä ei yliopiston kursseissa tarjottu).

“You’re gonna nail it, sis”, Heather kuuli isoveljensä äänen viereltään ja pukkasi tuota kyynerpäällään, kuitenkin todeten, “obviously.”

“Dad wanted me to try and get this dude into uni shit again, he dropped out a while ago and so on, so his mother asked dad to ask me to help him. Like I could do that, look at me doing my studies. But you would rock that, Leo would fall in love with school if he would hang out with you”, Anthony ei vihjannut mitään, mutta miehen äänestä saattoi paistaa epätoivo. Veliparka.

“Oh, you trying to roll the burden onto my shoulders, A? Not gonna happen. And you need new friends anyways, Joshua is awful!”

“He is just fine, you just can’t stand him ‘cause you had a crush on him when you were ten! It wasn’t that subtle my dear.”

Heather tunsi punan nousevan poskilleen, muttei antanut isoveljen sanojen lannistaa. Joo, ehkä hänellä oli tosissaan ollut pieni ihastus veljen ystävään kun hän oli kirjaimellisesti lapsi, mutta eikö kaikilla tytöillä ollut?

“Doesn’t matter, you need other friends too. Ones that doesn’t drive old cars and go to fancy gentlemen clubs. You can’t turn into dad before your thirties, A.”

“How do you even kn-, actually I don’t wanna know. But I’m asking, really nicely, please help me. Come with me, at least. Please, Heather. Heather Abigail Harris.”

“You think we haven’t gone there too?”, Anthony ilme oli näkemisen arvoinen vaikka Heather tiesi ettei mies ollut edes yllättynyt, “maybe I could. Maybe. Text me and I’ll see if I can join. Even though, you have to do it anyways. You don’t think it will be good for you too, to fall in love again?”

Anthonyn poskille nousi heleä puna ja Heather tiesi, että tuo salasi jotain. Jotain, mitä nuori nainen vielä selvittäisi. “Fall in-, fall in love? You mean what exactly?”

“With university. School. Studying. Dad would love that too. What did you think I mean?” Harris virnisti veljelleen ja usutti tämän sitten kääntymään niin että nämä lähtivät hiljalleen palaamaan autolle.

“Nothing. Absolutely nothing.”

“Oh, Anthony Harris, are you hiding something? Is it this dude? Or some girl? I thought you haven’t seen anyone!”

“I’m not seeing anyone! No girl, especially not this ‘dude’!”

“What is going on, tell me! Bro!” Heather nauroi ääneen ja tönäisi veljeään joka oli mennyt hiljaiseksi - tuolla oli selvästikin salaisuus, ja Harrisien nuorempi otti asiakseen saada sen selville.

“You know, I definitely will come and join you with that, what was the name-”, Heather istui veljensä auton kyytiin ja katsoi miestä kysyvästi, “Leo”, “Leo, yeah, I’ll join you. Please text him.”

Anthony puisteli päätään huokaisten ja kaivoi puhelimen esille. Tuo tiesi hyvin, ettei siskolle voinut sanoa enää vastaan.

“Oh, I love this. I love school. I love you. I love making new friends, don’t you too?”

Heather tulisi nauttimaan tästä täysin rinnoin.