16 posted and 7 liked posts
20 years old.
she/her
|
Post by helle ♡ on Aug 1, 2022 4:05:25 GMT
 5 vuotta (s. 2015) ♡ eestin urheiluhevonen, ruuna ♡ suurimmaksi osaksi Helteen oma omat sivut
♡  kuvan copyt vrl-12454 |
|
16 posted and 7 liked posts
20 years old.
she/her
|
Post by helle ♡ on Aug 2, 2022 17:51:18 GMT
you said i been waiting on this moment so just give me a moment, let me take you in2. elokuuta 2022, ensimmäinen ♡ viisi sekuntia hellettä
Kaksi viikkoa sitten mä istuin Budweiser Stagen ulkopuolella Sennan ja kymmenen muun nuoren kanssa, korttipelit tulilla ja 5 Seconds Of Summerin koko diskografia taustalla. Mun kämmenten ylle oli vedetty hihat merch-collegesta ja mä olin nukkunut viimeisten vuorokausien aikana muutamia tunteja - suurimman osan niistä lentokoneissa, junissa ja hyvällä tuurilla areenoiden ja ulkoilmakeikkapaikkojen ulkopuolella. Nyt mä olin nukkunut hyvät 12 tuntia omassa sängyssä kotona, käynyt suihkussa ilman kiirettä tai hotellin niljakkaita laattalattioita ja valinnut vaatteet mun päälle sen perusteella mitä mä halusin, en sen mitä mulla oli tarpeeksi puhtaana. Elämä tuntui hyvältä, kun mä en vapissut energiajuomien takia tai ollut elänyt noutoruoalla puoltatoista viikkoa putkeen.
Like, don't get me wrong, mä rakastin mun reissua: sitä, kuinka mä tapasin uusia ihmisiä ja jo tuntemiani ensimmäistä kertaa, näin mun lempiyhtyeen viisi kertaa kuukauden sisään Pohjois-Amerikan kiertueella ja pääsin matkustamaan paljon. Mä en ikinä voisi muuttaa Yhdysvaltoihin, mutta mä rakastin nähdä uusia kaupunkeja, vierailla Kanadassa ensimmäistä kertaa. Tavata mun lempiyhtyeen jäsenet. Mutta. Suomi oli mun koti, mun perhe ja suurin osa elämästä oli täällä. Koti oli aina koti. Ja Lantti. Ja mun suuret tulevaisuuden suunnitelmien tekemiset ja pohtimiset, mutta sitä mä en edes halunnut ajatella. Mulla ei ollut mitään helvettiä, mitä mä tekisin esimerkiksi koulun hakujen suhteen ensi keväänä.
"No, mitäs pojille kuului? Mä kuulin, ja näin, että sä olit reissaamassa?" Liisi kysyi Lantin karsinan ovelta. Ruuna kurottautui haistelemaan mun serkkua ja etsimään herkkuja naisen taskuilta.
"I know mä olisin voinut säästää mun ylppärirahoja ja työsäästöjä johonkin you know, järkevämpään, järkevämpi lainausmerkeissä koska asuntolainat ja autot ja häämatkat ei ole mun suunnitelmissa vielä, mutta. Elämäni reissu. Trip of my life. El viaje de mi vida."
"Well, jos sulla oli hauskaa niin Juhanilla ei oo mitään nokkaankoputtamista", Liisi tuhahti ja mä hymisin tyytyväisenä samaan aikaan kun punainen pölyharja mun kädessä suki pois kevyttä hiekkapölyä ruunivoikon hevosen selältä.
“Ei papalla ollut oikeastaan edes mitään sitä vastaan, abuela oli ehkä vähän nyreissään mutta ainahan se on tällaisten asioiden suhteen”, mä totesin, vedin viimeiset harjanvedot ruunan lautasilla ja kiersin sitten toiselle puolelle hevosen kaulan ali, kohdaten serkkuni. Mä hymyilin mua muutaman vuoden vanhemmalle naiselle, pyyhin muutaman kerran sukarin harjaksia vasten mun kämmentä ja livahdin sitten käytävän puolelle. Harja lensi muoviseen koriin lattialla, jossa mä tällä hetkellä säilytin Lantin harjoja ja sen sellaisia, ja nappasin suitset koukusta. Lantti otti ruskeanvärisissä englantilaisissa killuttelevat kuolaimet nätisti suuhun ja mä ojensin ruunivoikon ohjat hetkeksi Liisin pideltäviksi. Kypärä päähän ja menoksi.
Urheiluhevonen kulki mun allani reippaasti ja mun lantio tahtoi antautua täysin liioitellen mukailuun. Väliin ruuna koitti napata polun reunalla kukkivista puskista matkaevästä, mutta kertaakaan meidän matka ei pysähtynyt ruokailun takia - mokomakin multitalentti. Kun tasainen, tarpeeksi leveä suora oli meidän edessä hieman ennen tienristeystä, mä maiskutin hieman ja sain Lantin nostamaan ravin. Hetken se oli ihan kuin perunapellolla ajamista - ruunivoikko kulki enemmän loikkien ja mä tein kaikkeni, että mä en liikkunut aivan hirveästi kyydissä. Kun mä yritin parhaani istua paljaalla selällä ja pidättelin hieman, paljastui koikkaloikkaravin alta kuitenkin se Lantin oikea valttikortti. Pitkistä koivistaan huolimatta hevosella nimittäin oli ihan hemmetin tasainen, ja ihmisten mukaan vielä nätti ja hyväkin, ravi, jossa istuminen ei käynyt todellakaan työstä. Jonkin aikaa tyytyväisenä ravattuaan ruuna alkoi pitää pärskähtelevää ääntä ja mun huulille vääntäytyi pakostakin hymy.
Ja ehkä tätä mä olin ikävöinyt eniten: Lantin kanssa ihan vain samoilua, sen kyydissä nauramista ja Suomen kesää (itikoita oli hitokseen joissakin kohtaa meidän lenkkiä ja paarmat kiusasivat ruunivoikkoa).
Ja obviously Liisiä; mä olin jopa unohtanut täysin kertoa sille että mä olin ihan helvetin in love. Tai ehkä rakastunut oli liikaa, mutta erittäin whipped for this boy. Jollakin luojan lykyllä kun mun vaihtolennolle jonottaessani Puolassa kyytiin oli noussut myös sairaanhoitajana työskentelevä nuori mies, jonka kanssa me oltiin vaihdettu sanoja lennon aikana ja snäppejä Helsinki-Vantaalla. Se oli hauska ja lähetteli kuvia kaverinsa kissanpennuista, kertoi sairaalan juoruista ja halusi soitella iltaisin.
Kyllä oli hyvä tulla kotiin. |
|
16 posted and 7 liked posts
20 years old.
she/her
|
Post by helle ♡ on Aug 4, 2022 14:45:09 GMT
you are blankets on the beach, my heart skipping beats out of control and it kills me
4. elokuuta 2022, toinen ♡ viisi sekuntia hämmennystä
Mä olin ilmoittanut meidät Lantin kanssa kisoihin. Ei mihinkään hurjiin kilvanajoihin, mutta meidän ensimmäisiin silti. Rihtniemessä järjestettiin pienet koulukilpailut ja Liisi oli suostutellut myös mut mukaan - enkä mä oikeastaan osannut sanoa ei. En, vaikka mä en ollut kilpaillut ikinä, enkä uskonut että mun taidot edes riittäisivät. Helpon Cn ja Bn radat eivät vaatineet tietenkään mitään mensaan kuulumista, mutta mua pelotti silti vähän. Mä kuitenkin olin päättänyt, että ehkä me (tai minä lähinnä) tänä syksynä ylitettäisiin pelkoja.
Kilpailuihin ilmoittautuminen tarkoitti kuitenkin sitä, että meidän piti alkaa taas pyörimään muitakin uria kuin takametsien polkuja. Me oltiin molemmat skipattu suosiolla koko kesä hienmakuisista treeneistä kentällä ja sen kyllä huomasi: me oltiin pyöritty kentällä ehkä puoli tuntia, kun mulla oli selkä märkänä ja Lantilla kaula jo hieman kosteana.
“Muista pidentää ajoissa sitä askelta, varsinkin nyt käynnissä”, mä kuulin Liisin toteavan Aabelin selästä toiselta puolelta kenttää. Nainen oli ottanut mut mukaan kevyelle jumpalle oman poninsa kanssa, ja ennen hevosten laitumesta hakua me oltiinkin kasattu aidatulle hiekka-alueelle molempiin päätyihin ympyröiden mukaisesti menevät puomit. Me oltiin ratsastettu toista ympyrää ravissa - sujui meiltä itseasiassa ihan näppärästi - ja toista käynnissä. Nyt kun me ratsastettiin puomeja niiden ulkoreunoilta, mun piti muistuttaa itseäni kokoajan, että niitä askeleita sai ja pitikin pidentää - samalla myös siitä, että omaa istuntaa tuli tarkkailla ja että mun istunnassa oli parantamista.
Mä istuin jäntevästi satulaan, suoristin kummallisesti aina mutkalle menevän lantioni ja pidätin kevyesti. Kun mä tunsin, että Lantti reagoi, mä kehotin tuota pohkeilla eteenpäin ja koitin kovasti viestiä myös istunnan muutoksella sitä, että me tahdotaan mennä hieman pidemmästi. Ehkä se onnistui, ainakin se tuntui siltä! Ruuna nosteli jalkojaan vaivattomasti kuluneiden puomien ylitse ja mä kehuin hevosta reilusti, kun me palattiin takaisin uralle. Ravin nostettuani Lantti alkoi pärskähtelemään ja mä annoin pidempää ohjaa.
“Joten, miten sun lentokenttäpojun kanssa menee?” Liisi kysyi virnistäen, kun me käveltiin loppukäyntejä. Mä pyörittelin nilkkoja jäykissä ratsastuskengissäni ja pyöritin silmiäni naiselle.
“Sen nimi on Adrian, ja sen kanssa menee hyvin. Kai. Me jutellaan paljon ja soitellaan. Eilen illalla se kokkasi Facetimessä samaan aikaan kun me juteltiin”, mä kuitenkin kerroin hymyillen. Mun olo oli kuin Netlixin tekemässä teinileffassa. Tai jossain fanfictionissä - I swear to god mä olin lukenut tämänkin tarinan tuhat kertaa.
“Minkä ikäinen se olikaan? Mitä se teki työkseen, etkös sä sanonut että se oli sairaanhoitaja? Mistä te juttelette?”
“Calm down a lil bit”, mä nauroin mutta jatkoin kuitenkin, “se on kakskytkolme, ainakin mun mielestä. Ja joo, se on sairaanhoitaja. Valmistui vissiin nyt keväällä. En oo vielä viittinyt kysyä Jaakobilta, oliko ne yhtä aikaa koulussa tai tunteeko se sen tai jotain, mutta oh lord mun tekis mieli.”
“Funny story, Sierran, siis Toopen kasvattajan, eksän nimi on Adrian the sairaanhoitaja. Ja veikkaisin että se ois samanikäinenkin kuin se. Mistä vetoa että se on sama jätkä?” jos mä olisin sarjakuvassa, mun leuka olisi piirretty tässä kohtaa putoamaan lattiaan.
“No way. Miten vois sattua näin? Voiksä laittaa sille viestiä, kysyä tai jotain?”
“Onko sulla sen joku somenick, esim insta? Mä näytän profiilia”, Liisi huokaisi mun nyökytellessäni, ja lupasin etsiä tuolle Adrianin instagramkäyttäjän tallissa.
En mä vain jaksanut uskoa enää tätä. Että se olisi sama jätkä. Koska miten voi sattua niin, että se ihminen, kenet mä tapaan, on juuri sama kuin se, ketä Sierra tapaili joskus? Joskus, as in, mä en edes tiennyt vaikka ne olisivat eronneet tänä kesänä.
Huoh. |
|
